Työttömyyskassa.fi

Työttömyyskassat → yhteystiedot → mielipiteet


Etusivu: Työttömyyskassat

Maa- meri- ja metsäalojen työttömyyskassa

  • Paikkakunta:
  • Virallinen nimi: Maa- meri- ja metsäalojen työttömyyskassa (Land- sjö- och skogsektorernas ak)
  • Jäsenmaksu: Jäsenmaksua ei ole ilmoitettu työttömyyskassan nettisivuilla.

Tämä työttömyyskassa sulautui Jytyn kanssa alkuvuodesta 2015.

Maa-, meri- ja metsäalojen työttömyyskassaan voi liittyä alle 68-vuotias palkkatyöntekijä. Jäsenyyttä haettaessa henkilön on työskenneltävä agrologien, konepäällystön laivapäällystön, maataloustoimihenkilöjärjestöjen, meijerialan ammattilaisten, metsäalan asiantuntijoiden toimialoilla tai muilla samanlaisilla toimialoilla. Kassa toimii Helsingistä käsin, mutta sen toiminta-alueena on koko maa. Lisäksi ammatteihin opiskelevat työssäolijat voivat liittyä jäseniksi. Faksinumero on 09 686 634 41.

Tämä esittelysivu mukaan laskettuna sivustolla on julkaistu tähän mennessä yhteensä 31 työttömyyskassan yhteystietoa. Tämän esittelysivun ns. kestolinkki on tässä siltä varalta jos haluat linkittää siihen esimerkiksi blogista tai joltain foorumilta. Paikkakunta: .

Kerro ensimmäisenä kokemuksistasi

Kerro esimerkiksi minkälaisia kokemuksia sinulla on Maa- meri- ja metsäalojen työttömyyskassasta.

Kokemuksista voi kertoa nimimerkillä. Kommentoitaessa työttömyyskassan Maa- meri- ja metsäalojen työttömyyskassa esittelysivua sekä Nimimerkki että Kommentti ovat vaadittuja tietoja. Jos haluat antaa yksityisesti palautetta, käytä tätä lomaketta.

Tästä sivustosta lyhyesti:
Työttömyyskassa.fi on yhteystietojen hakemisto, jossa pyritään listaamaan mahdollisimman kattavasti Suomen alueella toimivien työttömyyskassojen yhteystiedot. Niiden palveluita käyttävät tahot voivat halutessaan anonyymisti kommentoida kutakin työttömyyskassaa niiden esittelysivuilla.

Puuttuuko hakemistosta työttömyyskassan tiedot? Voit lisätä ne tästä.

Kommentteja työttömyyskassoista:



© Työttömyyskassa.fi 2019
Käytämme sivustolla evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi. Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Hakemiston tekijä ei vastaa tietojen oikeellisuudesta, joskin pyrkii pitämään tiedot mahdollisimman virheettöminä. Voit halutessasi vinkata muuttuneista tiedoista käyttämällä tätä lomaketta. Käyttöehdot ovat täällä.